savonradanuuni

Kesä
Talvi

Savonradan rakentajien uuni

Uunissa paistettiin leipää rakentajille joiden kerrotaan joutuneen töihin pelkällä ruokapalkalla.

Ratojen rakentaminen 1800-luvulla oli raskasta työtä, joten ruokaa rakentajille ainakin oli saatava. Koska kallioisessa maastossa oli runsaasti lohkottuja kiviä, päätettin perimätiedon mukaan paikalle rakentaa leipäuuni. Paistinuuni piti rakentaa juurikin niille sijoilleen, sillä niihin aikoihin ei maatamme halkonut nykyisenveroinen tieverkosto, vaan rakentajien tarvitsemien ruokamäärien kuljettaminen vaikeakulkuisessa korpimaastossa oli verrattain hankalaa. Kenties leipien vaatima jauho saatiin läheisestä Lankkumyllystä (nyk. Linkkumylly). Kiviaidat on arvatenkin rakennettu estämään etsissä laiduntavan karjan pääsy radalle. 

Uunin sijainti olisi säilynyt vain muistitietona ja varmastikin unohtunut täysin ellei eräs veturinkuljettaja olisi näyttänyt paikkaa nuorelle lämmittäjälleen ja kertonut sen tarinan. Vasta 1960-luvun alussa, n. 30 v. myöhemmin, silloiselle lämmittäjälle kypsyi ajatus tälläisen muiston säilyttäisestä. VR osallistui uunin esiinkaivamiseen ja puhdistamiseen. 

Hyvä tietää 

Paikalla on Reissupolku ry;n geokätkö ja sinne on tehty pisto Mäntyharjusta Repovedelle johtavan maastopyöräreitin varteen. Läheiseltä Matkoslammen laavulta on uunille matkaa alle kilometri. 

 

Kohde-info

soveltuvuus

Soveltuvuus
Retkeilijöille 

varusteet
opasteet

Opasteet
Risteysopasteet Matkoslammen laavulta 

Saavutettavuus

patikointi

Patikointi

maastopyoraily

Maastopyöräily

Palvelut

kahvila

Ei palveluita 

Kohteessa

nahtavyysmuseo

Nähtävyys

taukopaikka

Taukopaikka

suursavoop   kuoma   pitajanuutiset   hewsaw   kkauppa   mantyharju  masek   maakuntaliitto   vipuvoimaaeu   eualuekehitysrahasto    repovesi