repovedenkansallispuistokayntikohde

Kesä
Talvi

Repoveden kansallispuisto

Repoveden kansallispuisto on yksi eteläisen suomen suosituimpia retkikohteita. Hyvin opastettujen reittivaihtoehtojensa vuoksi se on pidetty päiväretkikohde.

Eräänä erikoisuutena voi pitää hyvää reittiverkostoa ja kytkeytymistä kansallispuiston ulkopuolisiin reittiverkostoihin; pohjoisessa Mäntyharjun suuntaan ja etelässä Kouvolan retkeilyverkostoon. Verrattain suuret korkeuserot, korpimainen puusto sekä pienet metsälammet ovat seikkoja, jonka johdosta se on saanut lisänimen "pikkulappi". Repoveden alueella voi retkeillä täysin omatoimisesti, mutta jos mielit useamman päivän reissua, eikä teltassa yöpyminen innosta, on lähialueella myös muuta majoitusta. Puiston sisällä voi majoittua vuokrakodassa tai kämpässä sekä vuokrata saunan. Itsenäisesti retkeillessä ei usein tule ajatelleeksi, että retkeilypalveluita tarjoavilta yrittäjiltä voi vuokrata vaikkapa yhdeksi päiväksi kanootin, tilata oman kansallispuisto-oppaan tai vesitaksin. 

Kansallispuistoa hoitaa metsähallitus ja se sijaitsee kahden kunnan, Kouvolan ja Mäntyharjun alueella. Lähin kaupunki on Kouvola, josta puistoon pääsee kesäaikaan myös linja-autolla. Mäntyharjusta puistoon pääsee patikointi- melonta -ja maastopyöräreittejä pitkin sekä omalla tai vuokra-autolla. 

Sisäänkäynnit

Puistossa on kolme sisäänkäyntiä parkkipaikkoineen; Lapinsalmi (Riippusillantie 55, Kouvola), Saarijärvi (Kuismantie, Kouvola) sekä Tervajärvi (Kivisilmäntie 720, Kouvola) Suosituin alue etenkin kesäaikaan on puiston eteläosassa Lapinsalmen suunnalla.

Kartat ja kulkuyhteydet 

Metsähallitus julkaisee puistosta A3 kokoista esitettä, jossa on hyvä kartta välimatkamerkkeineen, pääosa nähtävyyksistä sekä alueen retkeilypalveluyrittäjien tarjonta. Puistosta on olemassa myös tarkempia karttoja, joita on myynnissä karttakeskuksella. 

Hyvä tietää

Puistoon on mahdollista saapua vesitaksilla. Vesitaksipalvelua tarjoavat Kuutinkolo sekä SeikkailuviiKari. Mäntyharjussa toimii retkeilijän taksipalvelu joka pystyy kuljettamaan maastopyöriä. Orilammen majalta puistoon voi tutustua risteilyaluksella, joka tunnetaan nimellä Kultareittiristeily. Repoveden kansallispuistosta pääsee melontareittejä pitkin myös Unescon maailmanperintökohde Verlaan. 

Lisätietoa

Metsähallitus
Puh. 020 564 5916
www.luontoon.fi

 

 

pysykartallakesa

lataa-esite

Kohde-info

soveltuvuus

Soveltuvuus
Retkeilijöille, perheille  

varusteet
opasteet

Opasteet
Kansallispuiston opasteet 

Saavutettavuus

patikointi

Mäntyharju-Repovesi -patikointireittiä pitkin 

maastopyoraily

Mäntyharju-Repovesi - maastopyöräreittiä pitkin 

melonta

Mäntyharju-repovesi melontareittiä pitkin  

pyoraily

Pyöräreittejä pitkin Mäntyharjun ja Kouvolan suunnasta 

Palvelut

kahvila

Vuokrakodat, vuokrakämpät, alueen matkailuyrittäjien retkeilytuotteet, vesitaksi, Orilammen risteily 

Kohteessa

infotaulu

Infotaulu

nuotiopaikka

Nuotiopaikka

taukopaikka

Taukopaikka

vesipiste

Vesipiste (kaivoja) 

parkkipaikka

Parkkipaikka

suursavoop   kuoma   pitajanuutiset   hewsaw   kkauppa   mantyharju  masek   maakuntaliitto   vipuvoimaaeu   eualuekehitysrahasto    repovesi